Tervetuloa Etelä-Savon Kokoomusnuorten Kotisivuille
Markkinataloutta ei pidä syyttää poliitikkojen virheistä
Kokoomusnuoret ei hyväksy sitä tapaa, jolla etenkin sosialidemokraattien keskuudessa markkinatalous ja pankkisektori on pyritty leimaamaan syypäiksi Kreikan kriisiin. "Kreikan tilanteesta voidaan nähdä, mihin valtion menojen paisuttaminen ja kyvyttömyys karsia menoista todella johtavat. Syypää ei ole markkinatalous, vaan vastuuton tuhlaaminen julkisella sektorilla", toteaa kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman.
Ahtaajien lakon jälkipyykkiäAhtaajien lakko on vihdoin saatu päätökseen. Molemmat osapuolet pääsivät sopimukseen, jossa ei loppujen lopuksi saatu aikaan merkittäviä muutoksia, vaikka järjestelmää uudistettiinkin puolin jos toisin.
Yhdistyksillä puolueen tasoinen rooli viestinnässäHeikki Sivonen arvioi 5.3 Mikkelissä pidetyssä järjestö- ja viestintäkoulutuksessa, että yksittäiselle jäsenelle tätä lähinnä olevien yhdistysten viestintä muodostaa vähintään samanlaisen painoarvon, kuin että kyseessä olisi muu korkea Kokoomuksen viestintätaho. Tämä korostaa jokaisen yhdistyksen roolia tiedon välittämisessä, sillä uutta tietoa ja tiedon välitystä syntyy täten jokaisella taholla. Tervetuloa uusille kotisivuille!Etelä-Savon Kokoomusnuorten internet-sivut saivat uuden ulkoasun 22.helmikuuta 2010. Sivuilla on päivityksestä johtuen vielä useita virheitä. Nämä korjataan mahdollisimman pian. Uusi ulkoasu mahdollistaa jäsenillemme entistä joustavamman ja interaktiivisemman tavan pitää yhteyttä muihin jäseniin ja yhdistyksiin. Ennen kaikkea uudistuksena ovat pikaäänestykset, sähköinen jäsenlomake, facebook-statuksen automaattinen päivittyminen, pikakeskustelu sekä jäsenten suljettu alue. Sivut tarjoavat myös entistä enemmän tietoa uusille kävijöille, ja mm. tapahtumakalenteri ja kuvagalleria ovat saaneet kokonaan uuden ilmeen. Viimeksi päivitetty (08.03.2010 17:47) |
Suosituimmat |













Etelä-Savon Kokoomusnuorten RSS-uutiset