Joomla 1.5 template design door Websitebird
Jaa tämä sivu Facebookissa

Duunari on duunarille susi

Vaikka miten yritän, en osaa antaa sympatiaa ahtaajien lakolle ja kohtuuttomille vaatimuksille. Monella toimihenkilöllä on tälläkin hetkellä pienempi palkka ja huonompi irtisanomisturva. Silti he eivät lakkoile. Syynä tähän pidän sosiaalista omatuntoa. Nämä ihmiset eivät halua tehdä vahinkoa sidosryhmilleen oman etunsa nimissä. Ahtaajilla se ei näytä menoa haittaavaan.

Kun arvioidaan ahtaajien lakon vaikutuksia Suomen kansantaloudelle, on muistettava että AKT:llä olisi käytössään muitakin painostuskeinoja kuin lakko. Esimerkiksi koko kuljetusalan ylityökielto loisi varmasti paineita ratkaisun synnyttämiseen. Sen sijaan tälläkin hetkellä suomalaisissa yrityksissä pohditaan vaihtoehtoisia tapoja viedä tuotteet asiakkaalle. Vaihtoehtojen puuttuessa monille työnantajille ei jää muita todellisia vaihtoehtoja kuin lomauttaa omaa henkilöstöään.

Suosittelen ahtaajille omien työpaikkojensa ostamista. Omistajana saa itse päättää henkilöstön palkkauksesta. Uskoakseni alan yrityksiä saa kohta halvalla, mikäli markkinatalous toimii. Asiakkaiden luottamusta eivät yrittäjät valitettavasti pysty enää palauttamaan.

Haluan puolustaa niitä duunareita, toimihenkilöitä ja yrittäjiä, jotka ovat ahtaajien lakon vuoksi lomautettuna tai vaarassa menettää työpaikkansa. He haluavat rakentaa hyvinvointia meille kaikille, eivätkä vain itselleen.

Antti Mustaparta
Etelä-Savon Kokoomusnuoret ry

 
Seuraa Meitä Täällä
  • Facebook: etela-savonkokoomusnuoret
  • Facebook Group: 324920940279
  • Google Reader: 13115239410191768609
  • Twitter: EsKokNuoret
  • YouTube: ESKokoomusnuoret
Linkkejä
Please wait while JT SlideShow is loading images...
KokoomusKokoomusnaisetKokoomusnuoretVerkkouutisetNykypäiväLänsi-SavoYle Savo
Piiri Twitterissä
Shoutbox
Latest Message: 2 months ago
  • Jukka Kumpus : Ydinvoimaäänestys ei mennyt aivan niin tiukaksi kuin alunperin odotettiin. Nyt on kuitenkin selkeä tulos ja kansa on puhunut.
  • Jukka : Muistuttaa että puoluekokouksen varsinainen ilmoittautuminen menee umpeen 15.5!
  • Jukka K : Kiitos kaikille jäsenille hienosta hyvinvointiristeilystä!
  • Jukka K : Eskojen vastine Otto Favenin kirjoitukseen Itä-Savossa 12.3!
  • Jukka K : Kiitos kaikille 10.3 tapahtumasta!
  • Jukka K : Muistakaa ihmiset järjestökoulutus pe 5.3!
  • [Jukka] : Mobiiliversio on nyt toiminnassa
  • [Satku] : Hienolta näyttää! (omia uusia odotellen.. (:)
  • [Jukka K] : Kyl mekin joskus jotain saadaan aikaseks :)
  • [guest_197] : Jee. Hienoa Etelä-Savo!

Guests are shown between [].

Only registered users are allowed to post